SEURATOIMIJA ERKKI VIROLAINEN Eki Virolainen toimi vuosikymmeniä eri joukkueiden joukkueenjohtajana vaikka termiä ei vielä ehkä käytettykään. Tässä kuvassa hän on toimessaan huolehtiessaan naisten mestaruussarjajoukkueesta vuonna 1977. Kuva JL NYKYISYYS HÖPPÄNÖISSÄ Eki toimi Varttuneet Ponnarit ry:n eli ”Höppänoiden” puheenjohtajana, kunnes näkö heikkeni ratkaisevasti. - Ollaan yhdessä, se on tärkeintä. Samalla rahalla millä mentiin Kiljavalle, olisi päässyt - varmaan halvemmallakin - vaikka Tallinnaan ja saanut kaikki hoidotkin, mutta meille olikin tärkeintä, että me oltiin yhdessä. … - Periaatteessa se yhdessäolohan siellä on tärkeintä, sille pitää antaa sitä arvoa, ei se, maksaako se kympin enemmän tai vähemmän… Se ruoka tai majoitus on toisarvoista verrattuna siihen yhdessäoloon – tää on tietysti mun mielipide… LAPSUUDESTA Mä olen syntynyt 29.1.30… silloin asuimme Alppikadulla Kalliossa, mutta pienen lapsuuden mä olen asunut Vallilassa. Aluksi me asuimme Vallilassa Rapatuissa ja sitten Punakuntseissa Somerontiellä. Me muutettiin kun mä olin yhdeksänvuotias ja mä menin yläkouluun. - Talvisodan jälkeen välirauhan aikana me muutettiin Kallioon Porvoonkadulle Sadan markan villoihin aivan Aleksis Kiven koulun viereen. Siellähän mä sitten asuin nuoruuteni niin kauan aikaa, kun me mentiin Railin kanssa naimisiin. - Olin ensimmäistä kertaa Ponnareitten jumpassa jo silloin, kun me asuttiin Vallilassa. Siihen aikaanhan jumppaa oli ruotsalaisella kansakoululla. Sitten tietysti, kun Porvoonkadulle muutettiin, alettiin pelaamaan. Kavereiksi alkoi tulla 12 – 13-vuotiaana Brahiksella Kirstinkadun porukkaa ja muitakin. Silloin tutustuin Massiin ja Supaan ja Harri asu Flemarilla ja Tuomisen Pena Torkkelinmäellä. - Siinä sitten pelattiin yhdessä jalkapalloa ja talvella jääpalloa. Meillä oli erittäin hyvä jääpallon nuortenjoukkue, joka voitti TUL:n nuorten mestaruuden -46. - Siinä oli juuri nämä -28 syntyneet. Mä olin ainoa -30 syntynyt ja Honkaniemen Teukka ja Massi oli -29 syntyneitä. Se oli aikamoinen saavutus. Siihen aikaan jääpallo oli TUL:ssakin aika kovalla tasolla, että se mestaruus oli silloin aika hyvä… - Samaisesta mestariporukasta on vielä kuusi kaveria höppänöissä: Lehtisen Olli, Massi, Supa, Sulanderin Vode ja Harri. Ja siitä on sitten kuollut Kohtasen Martti, Oksasen Arska ja Nappari, joka oli myös Kuntsin kundeja ja Honkaniemen Teukka. - Isobroidi Volle on minua kuusi vuotta vanhempi. Ja Vollehan oli ollut Ponnareissa jo Vallilassa mua aikasemmin. Meitä oli kolme lasta, Olga oli siinä välissä. Olga ei ole Ponnareissa koskaan ollut, nyt sitten höppänöissä. Ei Olga ole koskaan mitään urheillut! Ns. sadan markan villat rakennettiin Alppilaan Porvoonkadulle vuonna 1904 rakennusmestari Heikki Kaartisen suunnittelemina. Rakennuttaja oli Työväen rakennusosakeyhtiö. Osa paloi pommituksessa vuonna 1941 ja loppujen tilalle rakennettiin vuosina 1961-1963 asunto-osakeyhtiö Satakallion järeät kerrostalot. Sadan markan villoihin otettiin oppia Ruoholahden vastaavista ja niistä osa toimittaa virkaansa vielä tänäänkin. Kuva Kari Kohosen kokoelmista. SADAN MARKAN VILLOISSA - Kun me asuttiin siinä sadan markan villoissa Fleminginkadun puolella, -41 pommituksessa meiltä paloi koti. Kaikki meni, meillä ei siksi ole mitään kuvia lapsuudesta. Kun se oli puutalo ja palopommi osui kulmaan, se syttyi hetkessä. Mä olin maalla. Oli kesäaikaa ja mä olin sotaa paossa. Olga ja Volle olivat kotona. Faija oli mennyt pommisuojaan kivitalon kellariin ja äiti makasi sillä hetkellä sairaalassa. Oli ollut faijan kanssa perunamaalla ja tullut kotiin faijan pakuhollarilla ja sillä reissulla lykännyt kantapäänsä pinnojen väliin. - Ehkä se oli onni, että oli silloin sairaalassa. Palo vaan koti, eikä kellekään sattunut mitään. - Äiti oli muistuttanut aina, että jos jotain tapahtuu, piti ainakin ottaa se laukku, jossa on ostokortit. Ilman niitä ei säännöstelyn aikaan saanut ostettua mitään. Oven eteen oli tullut joku pienempi pommi ja kadulle ja talon päätyyn palopommi. Talo paloi nopeasti, parruja alkoi putoilla. Olgalla ja Vollella oli jo vaatteet päällä, mutta ne eivät vielä olleet ehtineet lähteä pommisuojaan. Olga otti äidin laukun. Ulos tullessa oli pienet portaat, neljä tai viisi porrasta ulos. Volle oli jo ulkona, mutta sitten muistanut: ”Voi perkele, sokerit jäi!”. - Kiireen vilkkaa se haki ne sokerit ja takaisin juostessaan kompastui portaisiin. Kaikki sokerit levisi siihen. Sitä on myöhemmin muisteltu monta kertaa. Se oli sitä aikaa. - Me saatiin sitten asunto naapuritalosta. Äiti ja isä asuivat siinä niin kauan kunnes ne purettiin. Ja mä asuin niin kauan aikaa kun me mentiin naimisiin. Vuodesta -51 olen asunut sitten täällä Käpylässä Ilmattarentiellä. JUMPASTA PELIKENTILLE - Ponnareiden pikkupojissa mä olin jumpassa Vallilassa jo 8-vuotiaana, mutta en mä siitä mitään muista. Kun menun Aleksis Kiven kouluun sitten myöhemmin olin aina ja Hertolan Anttihan se sodan aikana sitä jumppaa veti. Jumpat vedettiin aina Vallilassa. Mä en rehellisesti ottaen muista yhtään ketään kaveria sieltä. Varmaan Harrikin oli silloin siellä. Siellä käytiin jumpassa kerran viikossa muistaakseni maanantaisin. - Sota-aikana Antti veti treenejä. Pelattiin futista kesällä ja talvella jääpalloa. Vuonna -46 voitettiin se TUL:n nuorten mestaruus. - Sitten samaan aikaan alkoi porukka harjoitella myös jääkiekkoa. Tuomisen Penan broidi pelasi jääkiekkoa ihan aktiivisesti vaikka se ei ollut silloin Ponnareissa. Koko meidän junnuporukka alkoi pelata jääkiekkoa siinä samalla. Menimme TUL:n nuorten mestaruudesta kilpailemaan ja voitimme TUL:n nuorten jääkiekkomestaruuden. Oliko se sitten -48? Massi oli joukkueessa, vaikka oli -29 syntynyt. Meillä oli joukkueessa vain kolme puolustajaa, kuusi hyökkääjää ja maalivahti, siinä oli koko meidän joukkue. - Siihen aikaan kaikki asuivat Brahiksen ympärillä. Joka ilta tai päivä oltiin Brahiksella pelailemassa. Siitähän se tietysti johtui, että pelattiin. Sen jälkeen Ponnareissa pelattiin noin kymmenen vuotta jääkiekkoa. En sitten jääpalloa enää pelannutkaan, jääkiekkoa vaan varmaan kymmenen vuotta, ennen kuin sitten lopetin. - Tämä oli sitä talviurheilua. Kesällä me sitten tietysti pelattiin jalkapalloa. Ei siihen aikaan mitään D-junnuja ollut, C-junnut tai B-junnut. Aution Matti, Savolaisen Pena silloin pelasivat ja Tuomisen Pena. Häggin Harrin ikäiset lopettivat -46 nuorissa pelaamisen, kun tulivat yli-ikäisiksi. - Kun me pelattiin jääkiekkoa tai jalkapalloa, niin Massi oli ratkaiseva pelaaja kautta linjan. Jääkiekossa, kun oli kolme puolustajaa, Massi sai pelata yksin puolet aikaa, ja tuntui, että se vastasi koko puolustuksesta yksinään. - Koko ajan pelasin Ponnareissa jalkapalloa. Ykkösen ringissä olin kai vain pari vuotta. Ei kai taidot ja harjoitus riittänyt. Honkaniemi oli valmentajana. En muista, että siinä olisi ollut mitään huoltajaa eikä semmoista siihen aikaan. Piiri oli aika pieni, kun oli 11 pelaajaa eikä vaihtomiehiä, vaikka joku loukkaantuikin. Sitten menin Teknilliseen kouluun kolmeksi vuodeksi ja sinä aikana koulu oli mulle kuitenkin niin tärkeää että ne ajat meni siihen. JOUKKUEENJOHTAJANA - No, kesällä olisin voinut pelata, mutta hyvin aikaisessa vaiheessa menin pelaamaan kakkosjoukkueeseen. Pelasin siellä ja kolmosjoukkueessa 35 ikävuoteen asti, jolloin siirryin ikämiehiin. Mä jouduin vetämään sitä kakkosta, olin kokoonkutsujana. Selvitin aina, ketkä tulee seuraavaan peliin. Ikämiehissä oli Tapsat ja kaikki muutkin vanhemmat pelaajat. - Varmaankin 50 ikävuoteen saakka olin siinä kokoonkutsujana. Aina kun pelattiin, selvitin, ketkä kaikki tulevat pelaamaan. Jos joku ei päässyt, piti hankkia toinen tilalle, että tuli joukkue täyteen. Silloin siis ei peleissä saanut käyttää varamiehiä. Joukkueessa oli 11 pelaajaa. Jos joku loukkaantui, pelattiin sitten vajaalla. - Ehkä joskus 50-luvun lopussa tai 60-luvun alussa säännöt muuttuivat, sai olla kaksi vaihtopelaajaa. Ja silloinkin piti loukkaantua varmasti, ennen kuin sai vaihtaa. Oli tärkeää sopia, kuka tuli, koska ei voinut kutsua kun 11 – 12 pelaajaa. Eihän kukaan halunnut tulla vain seisomaan. - Kerran mä kopissa kysyin kaikilta, ketkä on tulossa seuraavaan matsiin. Ja kaikki olivat tulossa. Asia oli siis selvä, ei tarvitse hankkia ketään. Kun sitten lähdettiin, yksi pelaaja kysyi, lupasiko broidikin tulla. Siihen mä sanoin, että joo, lupasi se. No siihen toinen vastasi, että ei broidi kyllä oikeasti voi tulla, kun se lähtee perjantaina lomalle Saarijärvelle. Siis tarvitsi sittenkin hankkia pelaaja tilalle ja onneksi sain ajoissa tietää. - Siihen aikaan se mun seuratoiminta oli näissä puitteissa. Ei siellä siihen aikaan ollut mitään huoltajia. Ykkösessä oli kyllä joukkueenjohtaja ja huoltaja, mutta ykkösen hommissa en ollut mukana silloin. PALLOJAOSTOSTA JOHTOKUNTAAN - Pallojaoston jäsenenä olin jo 50-luvun alusta lähtien. Siihen aikaan pallojaosto oli tärkeä elin. 1960-luvulta lähtien olin pallojaoston puheenjohtaja ja siinä mä olin 70-luvulle saakka. - Pallojaostossa oli kymmenkunta jäsentä ja meillä oli sellainen systeemi siellä, että kun meillä oli D-, C-, B- ja A-junnut, niin niiden valmentajat ja huoltajat automaattisesti kuuluivat jaostoon, pari kaveria joukkuetta kohden. Käsiteltiin kaikki näiden nuortenjoukkueiden asiat. - Siihen aikaan oli systeemi täysin toisenlainen kuin nykyään, seurahan maksoi kaikki. Pelaajat pelasivat ilmaiseksi. Siellä oli pieniä riitojakin välillä, esimerkiksi, kun yksi valmentaja osti joukkueelleen matseihin aina limsat. Muut eivät siitä pitäneet, koska muiden joukkueiden pelaajat näet valittivat, mikseivät he saa limsoja kun toiset saavat. Kaikilla valmentajilla ei ollut rahoja sellaisiin… - Määrätyt asiat, kuten talousasiat, vietiin sitten aina johtokuntaan ja johtokunnassa ne käsiteltiin. Kun sittemmin olin sekä pallojaostossa että johtokunnassa, oli helpompaa selvittää asioita, esim. mikä pallojaoston kanta milloinkin oli. Hoidin sen luonteeni mukaisesti. Kerrankin joku juttu tuli pallojaostolle johtokunnalta ja Esko sanoi, että hoida, että se menee tällä lailla siellä läpi. - Sanoin, että kuule, mä vien tämän asian pallojaostoon ja se päättää, en minä. En mä voi määrätä, että asia on päätettävä näin. Esko oli vähän vihainen mulle, mutta mä sanoin vain, että vien sen sinne, ja pallojaosto päättää. Muistan, kun Esko sanoi, että hoidat sen niin, että se on jo etukäteen päätetty. - Sanoin vaan, että ei mun luonteella… Porukka päättää, enkä minä yksin. - Ykkösen asioita ei päätetty pallojaostossa, ne päätettiin johtokunnassa. Pallojaosto oli nimenomaan junioritoimintaa varten. Se oli ihan takuulla tukena ja hyödyksi valmentajille. KIVINOKAN LEIRIT - Meidän aikana aloitettiin myös Kivinokan leirit. Tapsahan siinä oli esittäjänä ja toi sen idean. Todennäköisesti KäPalla oli ollu poikaleiri jo muutaman vuoden. Kuultiin, että ne olivat saaneet kaupungin avustusta leiriinsä. Leirin suunnittelussa ja järjestelyissä oli aikamoinen pohdinta. - Sitten tuli tietoon, avustusta ei saa, jos leiri on Helsingissä. Onneksi saatiin sovituksi, että saimme pitää leirin Kivinokassa. Muistan, että leiriavustus oli max 40 hengelle. Leirissä oli monta asiaa järjestettävänä: ohjelma, ohjaajat, teltat ja ruokailu. Pallojaosto sen hoiti. Saatiinhan me tietysti johtokunnalta tähän rahaa. - Ensimmäisenä vuonna emme saaneet kuin 37 poikaa leirille. Kaupungin avustus oli 40:lle. Ilmoitettiin leirin vahvuudeksi 42 poikaa – laitettiin ylimääräisiä nimiä listaan. Jos kaupungin tarkastaja tulisi, komennettaisiin pojat liikkumaan sinne ja tänne niin, ettei poikia voi laskea, ettei avustus jää siitä kiinni. Myöhemmin leiriläisiä oli aina yli 40 ja avustus oli 40:lle. - Yritettiin kerätä jokainen markka, mitä voitiin. En muista kuinka paljon avustus oli, mutta oli se varmaan aika huomattava osa leirin kustannuksista. Seurahan sen leirin kustannuksista vastasi kokonaan, ei pojilta otettu mitään. Leirin vetäjille ei maksettu mitään eikä valmentajille. Siihen aikaan ei tunnettu nuorten puolella mitään sellaista, ei ei ei alkuunkaan. Järjestötyö on paljlti arkista rahan keruuta ja olosuhteiden luomista harrastuksen mahdollistamiseksi. Demarissa vuonna 1987 julkaistussa artikkelissa ollaan Ponnistuksen toimistolla ottamassa vastaan veikkauksia. Kuva ML RAHAN KERUUTA JA TILINTARKASTUSTA - Helsingin piirin toimistossa jouduin käymään useita kertoja kuussa selvittämässä. Kyllä näitä tähän aikaan oli.. Nyt on kaikki muuttunut niin täysin. Rahan käyttö oli monessa jutussa nollaa eikä sitä muuta ajateltukaan. Johtokunnassa olin varmaan toistakymmentä vuotta 60-luvun alusta 70-luvun puoleen väliin. - Sen jälkeen olin tilintarkastajana niin kauan kun mun näköni petti. Meltti oli silloin puheenjohtajana, kun mä lopetin tilintarkastuksen. Kallion luistinradan tilintarkastajana olin siitä alkaen, kun Gröna kuoli, 90-luvun alusta niin kauan kun mä näin. Johtokunnassa olin mukana, kun rahaa kerättiin seuralle. Bingossa olin yhtenä tarkastajista Rakennusmestareiden talolla niin kauan kuin sitä oli. Kolme iltaa viikossa. VEIKKAUKSIA JA TALKOITA - Veikkausten vastaanottoa varmaan siitä asti kun Teknillisestä koulusta pääsin, joskus -55 alkaen niin kauan, kun me veikkauksia vastaanotettiin. Meidän ryhmässä oli Tapsa, Gröna ja minä. Se oli alkuunsa joka neljäs viikko. - Kallion luistinradan kioski oli jossain vaiheessa koko vuoden Ponnareilla. Silloin tehtiin niin, että kun meitä oli kymmenen henkeä johtokunnassa, jokaiselle tuli vuorollaan viikko hoidettavaksi. Se oli hankalaa, kun yritti hankkia talkoolaisia, niin nehän oli usein niitä samoja, joilla oli itsellään ollut vuoroja. - Ne oli aika kovia vuosia, todella oltiin talkoissa. Sunnuntaina ei kannattanut pohtiakaan muuta, kuin aamulla vaan Brahikselle kunnes se illalla suljettiin. Jos sinne sai pariksi tunniksi jonkun, niin hyvä oli. Sellaistahan se oli, että oli mitä vaan talkoita, aina piti olla mukana… Mörskyn Markus hoiti meille kirjanpakkauskeikan. Johtokunta määräsi mut vetäjäksi. Mun piti vastata, että siellä oli aina tarpeeksi porukkaa. - Ei siinä paljoa tarvinnut porukalle sanoa, se oli automaattista, että ne tulivat aina. Markus oli jonkinlaisena pomona, että asiat rullasivat, päällysmiehenä. Oli kai 23 talkoot ja kertalaakilla aina 4 – 6 tuntia ja välillä 10 – 12 tuntia lauantaisin, siis aika rankka homma. ARPAONNEA? - Muistan niistä detaljin, että niin paljon ne seuralle tuottivat, että mehän laitettiin kaksi matkaa etelään palkinnoksi talkoolaisille. Systeemi oli sellainen, että yhdestä talkoosta sai yhden arpalipun. Meitä oli 4 – 6, jotka oli kaikissa talkoissa ja jokaisella näistä siis 23 arpaa. Toisen matkan voitti Koskisen Reide, se oli yhden kerran talkoissa. Porukka nauroi, että yksi on kerran talkoissa ja pääsee jo etelänmatkalle. Tää oli ihan selvä peli… - Mutta usein unohtuu kokonaan, että siihen aikaan, 50 – 70-luvulla, seuran taloudesta veikkausten vastaanotot ja kioskit vastasivat valtavan suuresta osuudesta. Mulla on muistikuva, että veikkaus vastasi 30 – 40 % seuran tuloista. Meikäläinen, joka oli vaan talkoissa veikkauksia vastaanottamassa, ei ollut se tärkeä, tärkeitähän olivat ne, jotka toivat veikkauksia työpaikoiltaan. Jos meikäläinen veikkasi yhden kuplarin, eihän siitä suuria tullut. - Se toiminta oli taloudellisesti seuralle erittäin tärkeää, pirun tärkeää. No, on ollut aina tärkeää, että meillä on ollut se ykkönen pelaamassa futista, mutta usein kokonaan unohdetaan se, että sen ykkösen menoista nämä talkoot ja toiminnat vastasi. Korkeintaan 30 % jalkapallo tuotti tuloja, siitä, mitä se vei. - Ne valmentajat ei useinkaan sitä arvostaneet, vaan vain omaa työtään ykkösen eteen. Mutta jos se muu toiminta olisi ollut huonompaa, eihän ykkösessäkään olisi voitu toimia. Mikäli muistan, ainoa kerta oli vuonna -68, sinä vuonna kun Ponnarit oli ”liigassa”, jolloin rahaa tuli sarjasta. ONNISTUMISEN EHTO TALKOOLAISET - Kyllä kaikkina muina vuosina sarjatoiminta oli aina negatiivisella puolella ja tämä toiminta paikkasi sitä. Onnistuminen on edellyttänyt talkoolaisia, jotka ovat hoitaneet näitä asioita. Mä olen kuitenkin vain yhtenä siinä ollut mukana. Moni on ollut jatkuvasti ja pyyteettömästi. Ja voi sanoa näin, että ne on unohdettu kokonaan. - No onhan moni meistä saanut seuran kultaisen ansiomerkin, mä kai 60-luvun alussa. No, on mulla sitten ollut niitäkin pisteitä, että olen saanut Palloliiton kultaisen ansiomerkinkin, onhan nekin tavallaan tulleet, vaikkei ihan pelaamalla, mutta myös kaikella tällä touhulla, johtokunnan jäsenyys, huoltajahommat ja muut. Mimmijoukkueessa olin jonkinnäköinen huoltajavalmentaja vai mikä? Olin siinä vuoden pitempään kuin Harri. Muutama vuosihan siinäkin meni, valmensin pääasiassa maalivahteja. - Mimmijoukkueen jälkeen, tuli tämä Paavolan Tommin porukka. Harri pyysi mua siihen joukkueenjohtajaksi. Olin siinä niin kauan, kun Harri oli valmentajana. Mehän noustiin kolmosesta suoraan toiseen divisioonaan ja sitten oltiin 2 – 3 vuotta siinä toisessa divisioonassa. Entiset jääpallomestarit Supa Santasen syntymäpäiväpotretissa vuonna 1998. Pelaajat voittivat TUL:n nuorten mestaruuden vuonna 1946 ja suurelta osin samalla joukkueella hopeaa TUL:n mestaruussarjassa 1948. Samat kaverit pelasivat myös jääkiekkoa ja jalkapalloa, valmensivat ja keräsivät talkoilla rahaa. Vasemmalta ylhäältä Erkki Virolainen, Tapio Pylkkönen, Pentti Tuominen, Martti Laitinen, Olli Lehtinen ja Eero Puntti. Alarivissä vasemmalta Olli Karppinen, Sulo Santanen, Harri Hägg, Aarne Oksanen ja Voitto Sulander. Kuva ML YHDESSÄ JA YHTEEN KASVETTU - Kyllä me ollaan kai kasvettu siihen, se oli ihan selvä asia, että pelikavereita me alun perin oltiin. Mutta ei mulla naisia ole ollut pelikavereina ja silti naiset on olleet yhtä tärkeitä toiminnassa niin kun muutkin. - Siellä on tullu monta avioparia, niin kuin Maila ja Tapio (Pylkköset), Antti ja Sylvi (Hertolat), Harri ja Ritva (Häggit), Railin tapasin Ponnareiden joulujuhlissa, jonne se tuli ihan väärillä perusteilla eli kuuntelemaan koulukaverinsa yhtyettä, joka soitti juhlissa ja monia muita. - Massin kautta tutustuin Kirstinkadun eli Kirstarin porukkaan pelikavereina. Siellä oli nää Risi, Supa ja Hackzellin Pena ja … Rasilainen ja Harri luuli, että ne on veljeksiä, kun ne aina kulki yhdessä. Ripatin Tarmon tiesin ja se oli Massin kanssa mun kanssa Teknillisessä koulussakin ja siellä tutustuin vielä lisää. Gröna ja Massi asu kivitaloissa Kirstinkadun kulmassa, muut puutalossa. - Se on kummallista kyllä, en tiedä mistä se johtuu, mutta olin mä sitten kai niin aktiivinen, että jo varhain olin mukana kaikessa. Mä jouduin tekemisiin puheenjohtajan, Leskisen Matin kanssa, kun se oli Brahiksella, Boström oli kanssa puheenjohtajana ja olin jonkin verran tekemisissä senkin kanssa. Kohtasen Matti oli niin arvokas herra, että sen kanssa ei voinut mennä noin vaan puhumaan. Eskon opin tuntemaan vasta, kun se pelasi ykkösessä. Sitä ennen en ollut missään tekemisessä jo ikäeronkin takia. Johtokunnassa vasta tutustuimme kunnolla. POLITIIKKAA - Politiikka näkyi Ponnareissa sillä lailla, ettei meillä ollut äärimmäisiä porvareita ainakaan. Mutta kyllä se (SDP:n ja SKDL:n väliset riidat) muuten näkyi aikoinaan 50-luvulla ja myöhemminkin. - Oli sellaisia tilanteita johtokunnassakin, josta mä olin oikein pahoillani, josta en rähjännyt kuitenkaan sen kummemmin, näitä juttuja, missä politiikkaa esiintyi. Mä sanoin, että eikös me voida vain puhua Ponnariasioita ja jos me valitaan jonnekin joku henkilö, eikö meidän pidä valita sellainen, joka hoitaa meidän Ponnareiden asioita, ilman että siinä on jotain politiikkaa. - Kyllä mä Eskollekin sanoin, että en voi tajuta, jos puhutaan Ponnareiden asioita, miksi siinä pitäisi jollain tavoin ajatella, että onko tämä nyt meidän tai teidän piiriin kuuluva asia tai ihminen. Kyllä meidän pitää Ponnareiden asioita hoitaa, eikö niin, niin mä olettaisin. Hertolan Antti oli aina sovitteleva, vaikka kaikki kai tiesi sen poliittisen kannan. Antti ei ajatellut koskaan niin, että onko tämä nyt meidän vai teidän, vaan ajatteli aina Ponnareitten asiaa. - Jopa Esko oli välillä joissain asioissa pirullinen kaveri. Kerran oli johtokunnassa sellainen tilanne, että piti valita TULin johonkin kokoukseen Tampereelle henkilö. Kyllähän Esko tiesi suurin piirtein, kenet sinne voi lähettää ja kuka haluaa mennä. Silloisilta johtokunnan jäseniltä se järjestyksessä jokaiselta kyseli, paitsi Mailalta, joka oli silloin sihteeri, jotta haluatko lähteä seuran edustajaksi. - Ja jätti tarkoituksella Tapsan viimeiseksi, kun tiesi, mikä oli Tapsan poliittinen suuntaus eli eri, kun Eskon ja useimpien muiden. - Ihan turha esitys koko kierros ja turhaa kiusaamista, koska Tapsa oli kuitenkin ihan edustava Ponnari ja ollut siellä ennenkin. - Silloin mä kysyin, oliko tuo nyt tarpeellista. Minusta se oli erittäin, erittäin rumasti… Kerran Esko sanoikin mulle, että se on pirullista, kun ei susta tiedä, mikä sä olet. PONNARIASIOITA - Edelleenkin olen sitä mieltä, että jos me puhutaan Ponnareiden asioista, ei sillä ole mitään väliä, mitä mieltä mä olen politiikasta. Mun mielestäni ne ei saa olla sidoksissa toisiinsa, mutta tämä on taas mun mielipide. - Onneksi se ei kuitenkaan ole ollut Ponnareissa tärkeintä. Voihan niitä poliittisia kantoja olla, mutta eihän politiikkaa saa seuran toimintaan laittaa. Ei ainakaan sillä lailla, että ruvetaan sillä perusteella valikoimaan, mitä puoluetta kannattaa. Niin kuin mä jo sanoin, eikös me valita Ponnareitten kannalta sitä henkilöä eivätkä mitkään muut asiat saa vaikuttaa. Näinhän se pitäisi olla. - Ainakin vuorenvarmasti tiedän omasta toiminnastani, etten koskaan ole ajatellutkaan mitään politiikkaa. "MITÄ PONNARIT EDUSTAA?" - Kyllä mä väittäisin, että se on tämä yhdessäolo, kun ollaan vuosia tunnettu. Ollaan kaikki enemmän tai vähemmän tuollaista työläislähtöpohjaa, samanlaista kaikki. Ne, jotka eivät ole viihtyneet meidän seurassa, ovat sitten jääneet pois. - Ehkä tämä on tullut sisäänlämpiäväksi sitten jossain mielessä… - Missä mielessä me Ponnareista puhutaan? Puhutaanko me siinä mielessä, että kuinka hyvin ollaan pelattu jalkapalloa? Kun tässä takavuosina Ponnarit pärjäsivät hyvin jalkapallossa, sitä pidettiin tärkeimpänä. Oliko se loppujen lopuksi kaikille se tärkein asia? Oliko joku muu tärkein asia, yhdessäolo tai mikä? - Tiedän yhden kaverin, joka oli johtokunnassakin vuoden tai kaksi ja lopetti koko toiminnan sen takia että se oli jalkapallomies ja olisi halunnut puhua siitä eikä vaikka Kivinokasta niin paljon. Mutta sitä Kivinokkaa pidettiin silloin tärkeänä myös seuran kannalta. Olisiko pitänyt tehdä toisin? - Sille kaverille, joka lähtee toimintaan mukaan tai vaikka pelaamaankin, onhan se kasvattavaa. Siinä joutuu ottamaan huomioon toisia, joutuu ottamaan ohjaajien ohjeita. - Mulla kaikki kaverit on Ponnareita ja kaikki mitä on vuosien varrella ollu, ne on kaikki liittynyt Ponnareihin. - Jos Ponnarit olisi lopettanut toimintansa, en mä olisi mihinkään muuhun seuraan mennyt, enkä ole missään vaiheessa ajatellutkaan, että olisin lähtenyt toiseen seuraan tai muuta. - Ei siinä ollut eikä ole vaihtoehtoa mulle. NIMIGALLERIA Antti Hertola monikymmenvuotinen Ponnistus -aktiivi, valmentaja ja tapahtumajärjestäjä, jonka nimi toistuu koko ajan. Ekin mielestä yksi ehdottomasti Ponnistuksen avainpersoona 40-50 -luvuilla. Arska Oksanen Aarno Oksanen jääpalloilija ja TUL:n edustusjalkapalloilija kts. oma artikkeli Boström Paul Boström Ponnistuksen puheenjohtaja Esko Esko Piipponen, Ponnistuksen pitkäaikainen puheenjohtaja ja entinen pelaaja kts. oma artikkeli Gröna Veikko Grönholm Ponnistuksen monikymmenvuotinen taloudenhoitaja Harri Harri Hägg, pelaaja ja myöhemmin Ponnistuksen kaikkien aikojen valmentaja kts. oma haastattelu Markus Mörsky kts. artikkeli Ponnistuksen jääkiekkokronikka Martti Kohtanen Kunniapuheenjohtaja Martti A. Kohtasen poika. Pelasi jääpalloa muun muassa TUL:n liittojoukkueessa. Massi Martti Laitinen, entinen maajoukkuejalkapalloilija kts. oma artikkeli Matti Autio Kirstarin porukkaa. Pelasi junnuna futista ponnareissa ja on nykyisin mukana Höppänöissä. Matti A. Kohtanen Ponnistuksen kunniapuheenjohtaja Matti Leskinen Ponnistuksen kunniapuheenjohtaja kts. oma artikkeli Meltti Timo Meltti Ponnistuksen puheenjohtaja 2000-luvun alussa Nappari Olavi Kero. Pelasi ponnareissa jääpalloa ja oli myös joukkueessa varamiehenä yhdessä Suomi-Neuvostoliitto -maaottelussa. Pena Hackzell Kirstarin kavereita. Pena Savolainen Kirstarin porukkaa. Pelasi junnuna futista ponnareissa ja on nykyisin mukana Höppänöissä. Pena Tuominen Pentti Tuominen pelasi ponnareissa jalka- ja jääpalloa ynnä jääkiekkoa useita vuosia. Rasilainen "Rasilaisen Polsa" Kirstarin kavereita. Reide Koskinen Reino Koskinen Ponnistuksen edustusjoukkueen valmentaja 1970-luvulla Risi Risto Grönholm. Maalivahtina jääkiekossa ja myös futiksessa. Pitkäaikaisen rahastonhoitajan Veikko Grönholmin veli. Supa Sulo Santanen, lähinnä jääpalloa pelannut kahden maajoukkue-esiintymisen mies, Stadun slangin aktiivi Tapsa Tapio Pylkkönen Ponnistuksen kaikkien aikojen jalkapalloilija, kts. oma artikkeli Tarmo Ripatti Junnuna ponnarifutaaja. Myöhemmin helsingin Tarmoa edustanut ja maajoukkueen kapteenina vuosia pelannut lentopalloilija. Teukka Honkaniemi Teuvo Honkaniemi. Ponnarifutaaja kaikissa ikäluokissa. Tommi Paavola maailmaa kiertänyt ponnistuskasvatti, kts. oma artikkeli Vode Sulander Voitto Sulander urheilutoimittaja ja eritoten jääpalloasiantuntija Volle Woldemar Virolainen juniorivalmentaja, jonka kasvateista koostui pääosin vuoden 1968 futiksen mestaruussarjajoukkue