Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

PONNISTUS JÄSENEDUT    - 

Mikäli haluat tarjota tuotteitasi/palveluitasi Ponnistuksen jäsenille niin ota yhteyttä: timo.palmroos@helsinginponnistus.fi


Joona Konga - Kiropraktikko
Olen suorittanut 5-vuotisen Master of Chiropractic -tutkinnon University of South Walesin yliopistossa Isossa Britaniassa. Viisivuotiseen koulutukseen sisältyi vuoden mittainen työharjoittelujakso yliopiston klinikalla. Lisäksi minulla on taustalla hierojan koulutus Suomen Urheiluhierojaopistosta.

Ensikerran tutustuin kiropraktiikkaan potilaana, kun kävin hoidattamassa jalkapalloharrastusta haittaavia selkäongelmiani, joihin en ollut saanut apua muualta. Omakohtaisten hyvien kokemusten kautta kiinnostuin alasta, ja myöhemmin löysin itsenikin koulun penkiltä.

Kestävien hoitotulosten kannalta on tärkeää, että hoitosuunnitelman tulee aina olla potilaskohtainen, ja määräytyä yksilön tarpeiden sekä tavoitteiden mukaisesti. 

Urheilu ja liikunta on aina ollut itselleni tärkeää, ja liikkumisen iloa ja hyötyjä pyrin välittämään myös asiakkailleni.  Näin ollen hoitotapahtumaan sisältyy lähes aina passiivisen hoidon lisäksi aktiivisten harjoitteiden läpikäyminen.

Yliopistokoulutuksen jälkeen olen jatkokouluttautunut mm. Urheilukiropraktiikan (FICS), toiminnallisen neurologian sekä soveltavan kinesiologian jatkokoulutuskursseilta. 


Ponnistus hinta 60 € eur käynti. 
www.joonakonga.fi


Francisco Salvatierra
Olen koulutettu hieroja, urheilujahieroja, akupunkturisti ja ortopedisen osteopatian opiskelija.

Olen erikoistunut nivelongelmiin ja erilaisten kiputilojen hoitoon.Hoidossa pystyn keskittymään erityishoitoa vaativiin alueisiin mm.passiivisten venytysten avulla sekä yhdistämään eri hierontatekniikoita (klassinen-urheilu hieronta, Trigger-pistekäsittely, Faskia-käsittely, nivelmobilisointi, akupunktio). Omalla urheilu urallani olen harrastanut kilpailullisesti thai nyrkkeilyä noin 20 vuotta ja jalkapallo on aina ollut iso osa elämääni. 

Ponnistus hinnat: 
30 min - 30€
60 min - 45€

Puh.0440155514
Email: hierontajaakupunktio@gmail.com
http://hierontajaakupunktio.wordpress.com





 

Nina Kilpiä


Olen koulutukseltani hieroja sekä fysioterapeutti ja olen toiminut alalla jo yli 20 vuotta. Osteopaattiopintoni olen aloittanut viime syksynä ja ne kestävät neljä vuotta. Oppilastöitäni teen lauantaisin 13.3 alkaen ja voit tulla vastaanotolleni jos sinulla on
• niskavaivaa
• päänsärkyä
• olkapäävaivaa
• erilaisia yläraajan vaivoja
• alaselän vaivoja
• alaraajojen vaivoja

Urheiluvammojen kroonisemmissa vaivoissa voin myös auttaa, mutta opinnoissani niitä ei vielä ensimmäisenä vuonna ole ollut. Myöskään lasten (alle 15v) osteopatiaopintoja minulla ei vielä ole ollut. Toivon asiakkaikseni siis teitä lasten vanhempia ja isompia tyttöjä ja poikia! Hoitoni teen edulliseen opiskelijahintaan 40€/60 min. Hoidon kesto on käytännössä noin 45 minuuttia. Hoitoja on tarjolla rajoitettu määrä, joten varaa aikasi pian!

Hoitovaraukset osoitteesta www.onnijahoiva.fi